Liiketunnistimen voi asentaa jo hankittuihin ulkovaloihin


Talon sisä- ja ulkovalaistus tekee talosta erottuvan. Valaistus voi myös vaikuttaa talossa asujan mielialaan. Valaistuksen vuoksi kannattaakin käyttää aikaa täydellisten ulkovalaisimien valintaan.

Ulkovalaisussa uusi trendi on se, että valoissa on olemassa liiketunnistin. Liiketunnistinvalot ovat omiaan tekemään valaistuksesta toimivaa ja ne myös lupaavat hankkijalleen mukavuutta, kun ei tarvitse aina ole huolehtimassa valoista, laittaako ne päälle vai pois.

Tunnistimet jälkeenpäin valaisimiin

Monikaan ei tiedä sitä, että jos ulkovaloissa ei ole valmiina liiketunnistimia, ne on mahdollista lisätä jälkeenpäin. Tämän toimenpiteen tekeminen on suhteellisen yksinkertaista, etkä tarvitse edes ylimääräisiä johtoja. Liiketunnistin, joka kytkee ulkovalot automaattisesti päälle, on erityisen mukava silloin, kun saavut kotiin yöllä. Valot valaisevat automaattisesti ulko-ovelle vievän reitin.

Ulkona käytettävillä liiketunnistimilla on lukuisia etuja. Mukavuus on yksi syistä, miksi moni valitsee liiketunnistimella varustetut valot eikä siitä tarvitse olla yhtään häpeissään. On mukavaa, kun ei enää tarvitse pimeässä ponnistella löytääkseen oikean avaimen oveen, jos vaikkapa on tulossa viihteeltä tai sitten ostosreissulta ostoskassit kädessään.

Turvallisuus on kuitenkin se suurin hyöty, etu ja syy, miksi tällaiset valaisimet hankitaan. Liiketunnistinvalot voivat parhaimmillaan karkoittaa mahdollisen rikollisen, joka sattuu liikkumaan liiketunnistimen näköalueella.

Liiketunnistimet aistivat kehon lämpötilan

Ulkovaloissa oleva liiketunnistin on ns. passiivinen järjestelmä. Se pystyy havaitsemaan esimerkiksi infrapunaenergiaa antureiden avulla, joita kutsutaan passiivisiksi infrapuna-antureiksi (lyhenne on PIR). Se aistii siis kehon lämpötilan. Jotkut valot havaitsevat herkästi liikkeen, mutta ei henkilöä joka on paikallaan. Anturit kun pyrkivät havaitsemaan nopeaa muutosta infrapunaenergiassa. 

Jos ulkovalaisimet on jo hommattu eikä niissä ole tunnistimia, voidaan ne asentaa niihin jälkeenpäinkin. Se ei ole kovin vaikeaa, mutta muista että eri merkit ovat tekniikaltaan erilaisia. Valo johon tunnistimen asennat, tulisi sisältää aukon. Ennen kuin alat asentamaan tunnistinta, tulee varmistua että virtaa ei tule sillä hetkellä valoon. Tämän jälkeen sinun tulee ehkä poistaa jokin osa valosta, viedä johdot valaisimeen ohjeiden mukaan, ruuvata liiketunnistin kiinni, kalibroida se ja säätää herkkyys. Tämän jälkeen homman pitäisi olla jotakuinkin hoidettu, mutta joskus herkkyyttä tulee säätää jälkeenpäinkin.

Jos et ole aiemmin asennellut sähkölaitteita etkä tiedä niistä paljoakaan, on aina tarpeellista tällaisessa tilanteessa antaa sähköalan ammattilaisen hoitaa liiketunnistuksen asennus. Se voi olla tarpeen myös useimmissa tilanteissa muutenkin. Turvallisuus ennen kaikkea. Ja ota myös huomioon, että väärin asennettu liiketunnistin voi polttaa valotkin oikosulun kautta.

Otollisia paikkoja liiketunnistimille ja niihin yhdistetyille valoille

Parhaita paikkoja liiketunnistimille ovat etuovet, takaovet tai sitten johonkin kotiovelle johtavan kävelytien varteen. Mieti sellaisia paikkoja, jotka ovat kotisi edustalla ja läheisyydessä erityisen pimeitä. Niitä voidaan käyttää myös terasseilla ja portaikoissa, jos tällaiselle on tarvetta. Joskus voi olla hyvä suunnata liiketunnistin valot piha-alueen pimeisiin kohtiin, joissa voisi rikollisella olla oiva paikka lymyillä.

Liiketunnistimet on hyvä asentaa 3 metrin korkeudelle, jos vain mahdollista. Ne tulisi sijoittaa niin, että ne aistivat liikkeet siltä kohdalta mihin ne on suunnattu. Joskus on mahdollista asentaa myös tunnistimia, jotka ovat kauempana valaisimista, ja tällaisella voi olla tietyissä paikoissa hyvää etua.

Edellä on siis kerrottu, kuinka liiketunnistimen voidaan lisätä jälkeenpäin jo hankittuun valaisimeen, jossa ei ole tunnistinta lainkaan. On kuitenkin suositeltavaa, että hankit ulkokäyttöön tarkoitetun liiketunnistinvalaisimen, jos se on mahdollista, myös oman budjettisi osalta. Jos se ei ole mahdollista, on asennussarjan hankkiminen aivan soveltuva vaihtoehto kotisi turvallisuuden lisäämiseen sekä oman mukavuutesi lisäämiseen.